Mitä teemme yhteisöllisyydellä?

Hei kokemusasiantuntijat!

Luin tuoreen työkykyriskeihin ja työtahtiin kohdistuneen mielenkiintoisen Varman ja Odumin tekemän laajan tutkimuksen. Tutkimuksen aineisto oli kaksiosainen: 1) 2009 aineistossa (vuosina 2005-2009 kerätty) 38 694 henkilöä ja 2) 2012 julkaistussa (kerätty 2010-2011) aineistossa 30 382 henkilöä. Otoksia verrattiin toisiinsa ja tulokset ovat moninaiset. Niihin kannattaa tutustua.

Nostan itse yhden, joka puhutteli minua - yhteisöllisyyden näkökulman. Aineistossa alle 40 vuotiaiden työkykyriskin kehittymisen taustasyyt liittyivät työn vaatimuksiin, kovaan työtahtiin, vähäiseen kiinnostukseen työstä ja palkitsevuuteen. Tämän ikäryhmän mielestä työpaikan yhteishengellä, kollegiaalisuudella oli vähäinen merkitys. Työn vaatimukset, kiinnostavuus ja palkitsevuus vaikuttivat enemmän. Kun kyseessä olivat vanhemmat työntekijät, yhteisöllisyyden merkitys kasvoi. Mitä tästä tulisi ajatella? Eikö yhteisöllisyydellä olekaan merkitystä työhyvinvoinnin ja työhallinnan edistäjänä kaikille? Miten asemoituu puhe ja toiveet jaetusta asiantuntijuudesta, jaetusta johtajuudesta, yhteisöllisten työkulttuurien kehittämisestä jne...? 

Eikä tässä vielä kaikki. Myös organisaatioiden henkilöstörakenne on monimutoista. Pätkä-, etä-, vuokra-tai projektityöntekijöille voi oma rooli ja organisaation jäsenyys olla hyvinkin epäselvää. He voivat olla hämillään sitoutumisestaan organisaatioon, koska he saavat ristiriitaista kohtelua. Samanaikaisesti saatetaan viestiä sekä heidän kuulumisestaan organisaatioon että ulkopuolisena olemisestaan. Johtamispuhe saattaa olla ristiriidassa käytännön rakenteiden ja käytännön ohjauksen kanssa. Toisaalta me-henkeä tavoittelevat innovatiiviset avaukset voivat jäädä vain julkipuheeksi ja markkinointitrendisloganeiksi. Myös paradoksit risteilevät inhimillisessä työyhteisössä. Toisaalta kaipaamme yhteistä tekemistä, enemmän koettujen kokemusten jakamista, mutta samalla toivomme autonomisuutta, substanssiosaamisemme koskemattomuuden kunnioittamista ja merkkaamme reviirimme. Kirpaiseva tunnetta mukavuusalueemme reunapaikoilla saatamme tuntea, kun syystä tai toisesta "joudumme" jakamaan osaamistamme toisten toimijoiden kanssa, puhumattakaan, jos yhdessä pitäisi luoda jotain uutta.

Me puhumme usein julkipuheissa yhteisöllisyydestä usein lintukotona, kyläkoulumaisena kehtona, joka heijaa turvallisuuden tunteita meissä. Yhteisöllisyydelläkin on monet kasvot. Se ei välttämättä tarkoita organisaatiokansalaiseksi ryhtymistä (vaikka joku voisi sitä vaatiakin). Yhteisöllisyyttä on tavoiteltava myös kerroksisissa verkostoissa, joissa työnkuvat vaihtuvat ja useat työn rytmit risteilevät. Yhteisöllisyys voi olla usean eri työkulttuuritaustaisen toimijan ja osaajan hetkellinen foorumi ja tila, joka on välttämätöntä saavuttaa, jotta kyetään saamaan jotain uutta aikaiseksi. Tarvitsemme niin pysyviä kuin hetkellisiäkin yhteisöjä. Filosofi Ollila on todennut (2010), että olemme usean eri yhteisöjen jäseniä, joissain vierailemme hetken, joissain olemme pidemmän aikaa. Jokaisesta jää jälkiä itseemme ja jätämme toisille omiamme. Mutta onko meistä toimimaan hetkellisissä yhteisöissä hetken....?

T: Usean yhteisön jäsen Kimmo