Edellisestä bloggailusta on vierähtänyt tovi. Projektimainen työkuvani on pitänyt minut liikkeellä ja monen eri hankkeen kasaumavaiheet ovat osuneet loka-marraskuulle. Lienee tyypillistä useassa hankkeessa toimivalle. Olen kuitenkin itse aikatauluttanut työni ja sen rytmit (huomioiden deadlinet). Kahdeksantoista vuoden päästä yksilöllinen työn suunnittelu, aikataulutukset ja työtavat ovat huipussaan. Näin on uskominen, jos luottaa Tuomo Alasoinin, Anu Järvensivun ja Jorma Mäkitalon SUOMEN TYÖELÄMÄ 2030 (TEM-raportteja 14/ 2012) tulkintoihin. He ovat kurkistaneet kristallipalloon ja piirtävät raportissaan useita, raflaaviakin kuvia vuoden 2030 työelämästä. Kannattaa ehdottomasti lukea.
Minua puhutteli heidän näkemyksensä työn yksilöllistymisestä. He väittävät, että johdon mahdollisuudet detaljiohjaukseen vähenee nopeaa reagointia vaativissa toiminnoissa ja uudenlaisten työtapojen yleistyessä. Yksilöt ja ryhmät/käytäntöyhteisöt suunnittelevat yhä itsenäisemmin, kuinka asetetut tavoitteet saavutetaan sekä millaista työn ja toiminnan kehittämistä tämä vaatii. Ihmisten arvot ja elämäntyylit eriytyvät ja työvoiman tarjonnan jatkuva supistuminen pistää yritykset tarjoamaan yhä yksilöllisimpiä diilejä. Diilit koskettavat räätälöityjä ratkaisuja työajan pituuteen, ajoittumiseen, työn tekemisen konteksteihin ja työsuhteen pysyvyyteen. Tästä kaikestahan olemme yhteiskunnassa tottuneet sopimaan yhdessä.
Onko kehityksessä hyviä puolia? Asiantuntijatyötä tekeviä on tutkittu useaan kertaan ja mm. havaittu, että korkea työn autonomisuuden taso takaa vahvan sitoutumisen. Kyseinen kehityssuunta toisi hurjasti lisää autonomista otetta työhön. Työntekijän / käytäntöyhteisöjen ja työnantajan väliset räätälöidyt diilit tuottaisivat mahdollisesti ketterämää reagointia asiakkaisiin päin. Joka asiaa tai ratkaisua ei tarvitsisi lähteä kysymään pääkonttorista, kun toimintalaidat on sovittu riittävän väljiksi ja siellä missä tapahtuu tehdään myös päätökset.
Kyseinen kehityspolku asettaisi työntekijälle lisää osaamishaasteita oman työnsä suhteen. Nyt olisi oltava hyvä neuvottelija, kun työtä ja työn reunaehtoja neuvoteltaisiin esim. kehityskeskusteluissa. Samoin työntekijällä tulisi olla hallussa kokonaisvaltainen näkemys työstään, sen vaikutuksista asiakkaisiin, kollegoihin, koko toiminta-alueeseen missä hän työskentelee. Hänen tulisi osata argumentoida yksilölliset tarpeensa osaksi organisaation tarpeita ja tuloksen tekoa.
Johtajilta vaadittaisiin entistä vuorovaikutteisempaa ja valmentavaa lähestymistä työntekijöihin. Heidän tulisi kyetä tarjoamaan riittävät resurssit, riittävä kannustus ja innostus, jotta yksilöt ja tiimit kykenisivät räätälöityihin ratkaisuihin. Työntekijät tarvitsisivat myös tietoa ja ymmärrystä organisaation toimintaympäristöstä ja kehityshaasteista, jotta uudenlainen tapa tehdä työtä onnistuisi. Valuttaminen, viestittäminen ja "tihkuvien faktojen" jakaminen eivät johtamisessa riittäisi.
Tiedän myös, että ennustettu suunta ei kaikkia miellytä. Työaikoihin, työn joustavuuskysymyksiin ja työstä sopimiseen on meillä latautunut kulttuurisesti oikeaksi katsottuja toimintatapoja. Muut ovat koettu vääriksi tavoiksi. Myös Alasoini, Järvensivu ja Mäkitalo varoittavat uudentyyppisen epäoikeudenmukaisuuden kokemusten lisääntymisestä. Yksilölliset diilit antaisivat tälle mahdollisuuden. Ne jotka eivät kykene, eivät osaa neuvotella ja argumentoida työnsä puolesta olisivat vaarassa syrjäytyä. Näin kävisi myös niille, jotka eivät hahmottaisi omaa työtään osana muuta kokonaisuutta, eivätkä kykenisi osoittamaan työnsä vaikuttavuutta.
Jottei asia olisi ihan musta ja valkoinen, heitän lopuksi tutkijatroikan näkemyksen kahdesta sukupolvesta työvuonna 2030. Vuonna 2030 X-sukupolvi (johon itsekin kuulun) on edustettuna työelämässä 30% muista työtä tekevistä. Tälle joukolle luonteenomaista on koulutususkon rapautuminen, katkonaiset työurat ja 1990-luvun laman kokemukset työuransa alussa. Eniten työelämässä (50%) on Y-sukupolven edustajia. Heidän työorientaatioihinsa kuuluvat vapaudenhalu, yksilöllisyys, mielihyvän etsintä, kärsimättömyys, arvoherkkyys, neuvottelevuus jne.
Kysyn siis uudestaan kenelle yksilölliset työajat, tavat tehdä työtä ja työehdot ovat uhkakuvia ja kenelle unelmia?
T: Mosaiikki-Mäki
