Loppukesän tervehdys kokemusasiantuntijat!
On hyvä aika käynnistää omaa aivotoimintaa rentouttavan ja uusia kokemuksia täynnä olevan kesän jälkeen. Virittelin päänuppia kesällä mm. lukemalla räväkän ja kirjoittajien toiveiden mukaisesti ajatuksia herättävän pamfletin LIBERALISMIN PETOS. Tekijät olivat Timo Hännikäinen ja Tommi Melender. Tekstit ja ajatukset olivat lennokasta, vahvaa ja sopivalla tavalla ärsyttävää. Ei sinänsä ihme, miehet ovat kirjailijoita, runoilijoita jne...
Erityisesti minua liikautti kritiikki yhteisöllisyyttä ja keskustelukulttuuria kohtaan. Siihen on syynsä, sillä olen työssäni ja tutkimustoiminnassani kollegoiden kanssa kovasti puhunut yhteisöllisten työkulttuurien, johtamistapojen sekä tulkintafoorumien puolesta. Kirjoittajat puhuvat ryhmäharhoista, joissa uskotaan, että eri näkökulmat neuvottelevat keskenään ja lopulta päädytään parhaaseen ratkaisuun. Kollektiivisen älyn nimeen vannotaan ja uskotaan sen kykyyn tuottaa älykkäitä ratkaisuja. Kirjoittajat sanovat, että joukkojen viisaus ei automaattisesti toteudu.
New Yorkerin journalisti James Surowieckinin mukaan ryhmälle täytyy asettaa tiukkoja reunaehtoja, jos halutaan tavoitella uskottavia tuloksia. Lista on seuraava: joukkojen jäsenten on oltava näkemyksissään itsenäisiä, joukon on oltava monipuolinen ja tiedettävä jo jotain valmiiksi kohteena olevasta ongelmasta. Riskinä on edelleen se, että asiantuntijaryhmät alkavat kollektiivisesti jäljittelemään alun perinkin harhaista toimintatapaa. Jos kollektiivinen äly voi toteutua vain tiukkojen reunaehtojen nojalla, mitkä joukot ovat viisaita ja mitkä eivät? Trimmattu ja valikoitu ryhmä on hyvin äkkiä eliittijoukko. Sen sijaan avoin, rajaamaton ryhmä on altis disinformaatiolle ja manipuloinnille. Löytyvätkö nämä viimeksi mainitut ryhmät sosiaalisen median kirjavista keskustelupalstoista harrastamassa mielipiteenvaihtoa yhteiskunnallisista ja poliittisista ongelmista? Olenko rajautunut yhteisöllisyyttä jahdatessani tutkimaan, analysoimaan ja kehittämään ns. asiantuntijaeliittijoukkojen maailmaa? Vaikka puhun suu vaahdoten mosaiikkimaisuudesta ja sen hyödyntämisestä työyhteisöissä, saattaa olla niin, että tutkimieni heterogeenisten yhteisöjen taustalla on yllättävän paljon homogeenisyyttä suhteessa työhön, esimiehiin ja kollegoihin.
On hyvä välillä kuljettaa itsensä omien ja toisilta omaksuttujen käsitemaailmalihamyllyjen lävitse ja koetella suhdetta niihin. Asiantuntijayhteisöissä tapa tuottaa yksityistä ja yhteistä todellisuutta on yhä edelleen puhe, kieli, sanat. Jotta saamme aikaan kollektiivista professionaalista toimintaa ja uusia avauksia, tulee meillä olla henkilökohtaista kykyä tulkita työtämme. Jos kykenemme vastaamaan miten teen?, miksi teen? ja mitä teen? (Räsänen & Trux 2012) olemme lähestyneet omia pohjimmaisia oletuksia ammatilaisuudestamme ja työstämme. Samalla meillä on valmiutta kohdata muita saman ja eri alan ammattilaisia, joiden kanssa ratkomme yhteisesti ongelmia ja luomme uutta. Taidan sittenkin pitää kiinni järkevistä yhteisöllisistä toimintatavoista ja tulkintaosaamisesta henkilökohtaisella ja yhteisötasolla.
Muskettisoturien hengessä Kimmo
