keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Unliving labeja ja hermojen menettämisiä

Kyllä minä hermoni menetin... kun olen pöyhinyt viimeisen puolen vuoden ajan työssä kertyvän osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen maailmaa. Työnkuvaani on kuulunut useammassakin hankkeessa selvitellä ammattikorkeakoulujen ja elinkeinoelämän välistä toimintaa osaamisen ympärillä. Kapeat asenteet, jumittuneet mielikuvat oikeasta oppimisesta ja rohkeuden puute yhdistellä tekemisen kautta muotoutunutta konkreettista maailmaa ja abstraktia käsitteiden kautta kuvattua maailmaa toisiinsa ... ovat pongahtaneet silmieni eteen.

Tilanne minusta näyttää seuraavalta: Ammattikorkeakoulut tuskailevat uudistuvien tuloksellisuutta mittaavien antureiden kanssa. Tuloksellisuutta mitataan tulevaisuudessa entistä enemmän valmistumisnopeutena. Samaan aikaan kuuluu opettajatasolta puheenvuoroja, joissa valitetaan opiskelijoiden työssäkäynnin häiritsevän koulun tarjoamaa opetusta, oppijoita ei riitä tunneille. Oppimisen "kehdot" - luokat ovat tyhjillään ja elämiseen tarvittavaa rahaa tienataan aidoissa työympäristöissä, oppien samalla työntekoa ja työn elämää.

Toki ammatilliset korkeakoulut ovat virittäneet useita hankkeita, oppimisympäristöjä ja labeja, jotka pyrkivät saattamaan yhteen yritykset, opettajat ja opiskelijat. On perustettu pilotteja ja räätälöityjä kokeiluja, jotka ovat suurimmaksi osaksi jääneet antoisiksi kokeiluiksi tai huutavaksi ääneksi erämaahan. On ollut suhteellisen helppoa rakentaa koulumaisten rakenteiden viereen kokeileva, opetussuunnitelmia avarasti tulkitseva polku, joka on saanut elää määrätyn ajan. Sitten on kirjoitettu raportti, pidetty seminaarit ja toivottu, että kokeilussa esiinnousseet kehitysideat kaataisivat vuosikymmeniä hiljalleen kasvaneet koulun rakenteet. No, näin ei ole käynyt! Toisaalta pohdin sitäkin, kuinka eläviä ne elävät laboratoriot ammattikorkeakouluissa ovat? Onko koulun käynnistämissä oppimisympäristöissä formaali oppiminen puettu nonformaaliksi, niin kuin se tunnettu susi, joka esiintyi lampaana?

Olen tutkimusretkilläni saanut nähdä muutamia hienoja yritysten rakentamia oppimisen ja osaamisen arvioinnin paikkoja. Yritysten omissa koulutusorganisaatioissa pystyvät ja kyvykkäät ihmiset ovat voineet edetä sekä rakentaa urapolkujaan työtä tehdessä. Keskiössä on ollut työssä opittu asia ja sen reflektiivinen yhdistäminen alan käsitteisiin ja suurempiin viitekehyksiin. Toki löytyy myös ei niin hyviä ratkaisuja...

Miten ammattikorkeakoulu kohtaa useita työvuosia yrityksessä X työskennelleen osaajan? Osaajan, joka on hyödyntänyt yrityksensä sisäiset koulutukset sekä uramahdollisuudet ja pystyy osoittamaan hankitun osaamisensa. Miten ammattikorkeakoulu kohtaa opiskelijansa, joka tekee esimerkiksi aktiivista asiakastyötä opintojensa ohessa? Laittaako koulu edellisen osaajan "osaamisen näyttöihin", joka on pilkottu pieniin osiin ja ajallisesti kestää yhtä kauan kuin normimeno opiskeltaessa. Kuittaako AMK jälkimmäisen opiskelijan työn vääränlaiseksi suhteessa opiskeltavaan alaan? Vai käykö kummassakin tapauksessa niin, että osaamiset avataan oppijan keräämän osaamissalkun kautta yhdessä työnantajan, opettajan ja opiskelijan kanssa. Kolmikantakeskustelussa kukin on nöyrä opettelemaan yhteistä osaamispuhetta, kenenkään intressit eivät dominoi ja osaaminen on yhteinen tavoite.

Ammattikorkeakouluilla on käsissään mahtava mahdollisuus nopeuttaa oppijoidensa koulutaivalta, kehittää ja syventää omaa työelämäosaamistaan ja päästä aitoon yhteistyöhön yritysten ja julkisen sektorin kanssa. Tämä kaikki hoituu, kun ymmärretään John Deweyn sanoma: Learning by doing.

Erään yrityksen HR-toimijan sanoin: Oppiminen pitää ilmentyä työssä!