Minun työni,
minun opetukseni, minun tuntini, minun substanssiosaamiseni, minun
pedagogiikkani, minun ammatilliset kehitystarpeeni. Tätä listaa voi jatkaa
pitkään, jos haluaa perata opettajan kaikkein pyhintä – autonomisuutta.
Lukuisat opettajan työhön ja opetusalan organisaatioihin kohdistuneet
tutkimukset (mm. Coldron
& Smith 1999, Hargreaves
1999, Laakkonen 1999, Hakkarainen et al 2002, Auvinen 2004, Helakorpi 2007,
Savonmäki 2007, Lehtelä & Viitala 2007, Brown 2008, Mäki et al 2012, Mäki
2012, Vähäsantanen 2013, Marttila 2015) nostavat esille opettajan vaatimukset
työn autonomisuutta kohtaan. Muutostilanteissa kolahtavat vastakkain tarve
muuttaa työtapoja ja osaamista sekä opettajan tarkkaan vaalima työn
autonomisuus. Ainakin korkeakouluvinkkelistä asiaa katsoessani muutoksen
tuulten osuessa autonomisuuden reviireille kehittyy nopeasti räjähdysaltis
tilanne.
Kompleksinen toimintaympäristö
haastaa yksilön autonomisuuden
Useissa
kehittämishankkeissa kehittäjänä ollessani olen tehnyt havaintoja pedagogien
suhtautumisessa työnsä muutospaineisiin. Yksilökeskeisyyden ja autonomiavaatimusten
välille voi kovin usein vetää yhtäläisyysmerkit. Opettajan käsitys työn
muutoksesta, työmuotojen ja työtapojen kehittämisestä ovat osalla vahvasti
sidoksissa yksilökeskeisyyteen. Kyseessä on silloin opettajan autonomisuuden
edistäminen - ei tiimien tai organisaation autonomisuuden kehittäminen. Kun
opettaja tekee työtään persoonallaan ja työkaluna oppimisen edistämiseen on
opettaja itse (ei vasara, mitta, tietokone…), tulee työstä henkilökohtainen
asia. Opettaja näkee, että hänellä on yksinoikeus työn suunnitteluun,
opettamiseen, oppimisympäristön luomiseen, arviointiin jne.
Nämä edellä
mainitut opettajan työtä koskevat syvimmät olettamukset kohtaavat jatkuvasti
korkeakoulun muuttuvat toimintakentät. Korkeakoulut toimivat yhä enemmän ennakoimattomassa
toimintaympäristössä. Snowden ja Boone (2007) jäsentävät organisaatioiden
toimintaympäristön neljään: Yksinkertainen toimintaympäristö, monimutkainen
toimintaympäristö, kompleksinen toimintaympäristö ja kaoottinen
toimintaympäristö. Toimintaympäristöt haastavat kyvyn ennakoida, havainnoida,
analysoida, reagoida, kokeilla ja toimia. Yksinkertaisessa toimintaympäristössä
on aikaa havainnoida ja analysoida odotuksia, tarpeita ja toimintaa. Sen sijaan
kompleksisessa ja hetkittäin kaoottisessakin toimintaympäristössä on
autonomisuutta vaativa opettaja vaikeuksissa.
Korkeakoulun
kompleksinen toimintaympäristö ja sen odotukset haastavat opettajan
autonomisuuden monella tapaa.
Korkeakoulu ei ole enää yksinäinen linnake, johon
opiskelijat hakeutuvat päätoimisesti opiskelemaan, asettaen opinnot
intresseissään muita ylemmäksi. Vaatimukset osaamisperustaisuudesta ovat jo
jonkin aikaa kohdistuneet korkeakouluihin ja joka talossa on laadittu
osaamisperustaisia opetussuunnitelmia. Käytännön ratkaisut eivät kuitenkaan ole
edenneet yhtä vauhdikkaasti kuin kirjoitetut OPSit. Aito työn ja opintojen
integrointi ottaa haparoivia askelia ja tenttikulttuuri pyrkii jarruttamaan
kehitystä. Työelämäläheisyyden vaatimus sekä tutkimus- ja kehittämistoiminta
työelämän kanssa eivät anna opettajan olla oman työnsä herra tai rouva.
Maksullinen hanke- ja kehittämistoiminta vaativat pedagogeilta kyvykkyyttä
verkostoitua, tuotteistaa ja toimia monimuotoisissa oppimisen ympäristöissä.
Luopumisen tuska synnyttää vihaa
Muutos on
tunnetusti joillekin meistä mielenkiintoinen haaste, toiset pyrkivät
selviytymään ja kolmannet tuntevat sen edessä ahdistusta ja turvattomuutta.
Pelko oman työn autonomisuuden menettämisestä saa opettajan käyttäytymään
usealla tavalla. Ikävintä on ollut havaita syvää vihaa ja raivoa, joka kohdistetaan
sumeilematta esimiehiin ja kollegoihin. On toki inhimillistä olla huolissaan
oman osaamisensa riittämättömyydestä, toisaalta on epäinhimillistä ahdistaa
oman pelon valtaamana kollegaa. Merkillistä on, että yhteisössä suodaan
häiriköinnille tila. On paradoksaalista, että ihmissuhdeammatissa toimiva,
koulutettu pedagogi käyttää osaamisensa vihanpurkauksiin eikä suuntaa
energiaansa oman muutoksen edistämiseen. Epäasialliseen käyttäytymiseen on
puututtava. Tässä on johtamistyön paikka. Vihan vimmassa käyttäytyvän opettajan
edessä ei saa jäätyä. Ajassamme pitkään vaikuttanut jaettu johtajuus ei tarkoita
puuttumattomuutta.
Tämän
kriittisen tarkastelun ohella toki tiedän ja olen saanut sen myös nähdä, että
meillä korkeakoulukentällä on myös yhteisöä rakentavia opettajia. Opettajia,
jotka integroivat oman kehittämisensä korkeakouluyhteisön ja sen
toimintaympäristön parantamiseen. Tämä joukon äänet haluaisin kuulla kovempana.
”May the force be with you”
Valoa pimeyteen etsivä Kimmo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti