Yksilöt ja yhteisöt sanojensa vankeina

 

Olen puhetyöläinen. Instrumenttini on puhe, jolla pyrin vaikuttamaan, saamaan huomiota, ohjaamaan ja rohkaisemaan ihmisiä uusien asioiden, toimintatapojen ja ratkaisujen edessä. Johdattelen, perustelen, kärjistän, puolustan, haastan, tulkitsen ja vedän yhteen. Parhaimmillaan rakennan puheen välityksellä yhteistä ”todellisuutta” toisten kanssa, täydentäen, kysyen ja yhdessä tulkiten. Sanat ovat elintärkeitä näissä vuorovaikutusten verkostoissa. Kun toimii tietotyön kentillä (minun kohdallani koulutuksen kontekstit) on kyettävät argumentoimaan ja perustelemaan esittämiään asioita. Muotoilen sanojen avulla käsitteitä, joista saan työkalut viedä asiaani, sanomaani eteenpäin.

Pedagogien (ymmärrän tämän laajasti, itseni mukaan lukien tähän heimoon) kanssa toimiessani joudun usein tilanteeseen, jossa minulta tivataan ymmärrystäni käyttämilleni käsitteille. Työni vie minua usein oppilaitosasteelta toiselle, koulutusalalta toiselle tai työmuodosta toiseen. Kytken mielessäni usein työelämässä olevia ilmiöitä sekä haasteita sulavasti teoreettisten viitekehysten ja käsitteiden kanssa toisiinsa. Käytän huolettomasti jollakin toisella koulutussektorilla tai alalla käytettyjä käsitteitä aivan toisessa kontekstissa tai sektorilla. Miksi teen niin? Siksi, koska näen usein, että jonkin, mikä toisille on aivan uutta ja epäilyttävää, onkin tehty jossain toisaalla aikaisemmin. He ovat kehittyneet siinä hyväksi ja uskottavaksi. Näin toimiessani olen saanut tiukkaa kritiikkiä varomattomasta tavasta käyttää käsitteitä kontekstittomasti. Ettei tämä nyt menisi aivan sanojen abstraktiksi pyörittelyksi, tässä muutama konkreettinen esimerkki:

Tällä hetkellä työskentelen aktiivisesti mm. työn opinnollistamisen parissa ammattikorkeakoulukentällä. Kyseessä on opintojen aikaisesta työstä kertyvän osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen osaksi korkeakouluopintoja. Ideana on, että opiskelija hankkii osaamista työssä opettajan kanssa sovittujen askelmerkkien mukaan. Sitten sovitaan miten hän sen näyttää…hups, nyt mokasin. En saisi käyttää näyttö-sanaa korkeakoulukentässä, koska se muistuttaa liikaa ammatillista toista astetta. Näyttö-sanaa käyttäen osa korkeakouluheimosta kavahtaa ja epäilee, että samalla kytken korkeakoulun osaksi toisen asteen toimintakulttuuria ja koulutustehtävää (vaikka niin en OIKEASTI tee). Tämä on siksikin hassua, että ammatillisella toisella asteella on pitkät ja ansiokkaat perinteet työstä kertyvän osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa. Joka tapauksessa, olen vaihtanut käsitteen osaamisen osoittamiseen ja saan viestini paremmin perille.

Toinen ihmettelyni aihe on ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden tutkintonimike. Sana maisteri on kielletty tässä yhteydessä. Hämmästystäni kasvattaa asiassa se, että englanniksi saan sanoa master, tarkoittaen ylemmästä amk-tutkinnosta valmistuneita. Siis lykkään suomenkieliseen lauseeseen kesken kaiken master-sanan. Tämä siis siinä tapauksessa, etten halua käyttää yamk-sanaa, joka saa sen sanottaessa suuni koetukselle. Joudun nimittäin avaamaan kitalaen sadasosasekunniksi luonnottomaan asentoon y:n, a:n ja mk:n pyrähtäessä ilmoille.

Kolmas kulmiani kohottava käsite-leikki kätkeytyy sanoihin ohjaava ja coachaava. Olen usein tilanteessa, jossa alustan opiskelijaläheisistä pedagogisista menetelmistä tai opettajan ja opiskelijan välisestä toiminnasta kouluttajajoukoille. Jos joukossa istuu korkeakouluväkeä, on minun viisasta valita coach-käsite, osoittaakseni olevan kehityksen eturintamassa. Näin lähetän viestin käsitteen välityksellä dynaamisesta, nykyaikaisesta ja edistyksellisestä pedagogista.

Käsitteet ja sanat ovat meille tärkeitä. Ne ovat heimomme ympärille muodostunut merkattu reviiri ja yhteenkuuluvuutta lisäävä elementti. Tulemme todeksi, näkyville ja uskottaviksi toimijoiksi, kun käsitteet ja sanat symboloivat kontekstiamme. Kyse on loppujen lopuksi toimintakulttuuristamme, jossa laumaan kuulumisen kaipuu on kova. Yhteiset käsitteet luovat turvaa, mutta sanan säilällä rakennetut siilot ovat piikkilanka-aitoja osaamista jakavassa ja luovassa verkostossa.

Voisiko hiekkalaatikon reunoja hieman levittää ja morsiuspuvun hengessä (jotain uutta, jotain lainattua, jotain vanhaa…) suhtautua käsitepeliin, jotka käymme? Vierastan ismien leirejä, jotka omaavat joitakin käsitteitä itselleen ja kieltävät niiden käytön toisaalla.

Ugh!

Kimmo